Tuloskorttien kanssa toimiminen


Kisassa käytetään joka kierroksella eri layoutin tuloskorttia, kierroksen numero ja sarja on kortissa valmiina. Kilpailijan tehtäväksi jää noutaa korttinsa ennen kierrosta ja omalla kynällään täyttää koko ryhmän nimet korttiin siinä järjestyksessä kuin ne on listattu. Tuloskorttiin laitetaan rasti sen kilpailijan kohdalle, joka on kortin täyttänyt. 

Tuloskortti tulee noutaa viimeistään 30 minuuttia ennen oman ensimmäisen kierroksen alkua ja viimeistään 15 minuuttia ennen seuraavien kierrosten alkua. Tuloskortin pelaaja saa kisakahvion pöydältä toimitsijalta.

Kierroksella tulokset merkitään seuraavan väylän tiillä siten että jokainen sanoo oman tuloksensa ja kaikki merkitsevät jokaisen kilpailijan tuloksen. Kierroksen päätyttyä laskee kilpailija kaikkien pelaajien yhteistuloksen ja verrataan tulokset yhtäpitäviksi. Tulosta ei ole syytä merkitä ennen tarkistusta. Jokaisen kortissa tulee olla merkittynä yhteistulos kaikilta ryhmän pelaajilta.

Tulosten tarkistuksen jälkeen yksi ryhmän pelaaja tuo ryhmän kaikki tuloskortit samassa nipussa kisatoimistoon ja luovuttaa ne toimitsijalle.