Yleistiedot


Veikkola Marathon 2017

Pelataan 04.06.2017 Sunnuntaina aamusta iltaan yhteensä 126 väylää 3-4 hengen ryhmissä pitäen kaksi taukoa.

Veikkolan normaali rata layout par57.

Maksaa 20euroa.

Mukaan mahtuu 36 kilpailijaa joista 6kpl villikortti varauksia.

Aikataulu on kierrosten osalta alustava alkaen 05:45 pelaajakokouksella ja ensimmäinen kierros alkaa 06:00.

Pelataan kierrokset 1,2 ja 3 samalla ryhmällä jatkaen kierroksen tulosten laskennan ja kuvien lähettämisen jälkeen seuraavalle kierrokselle samalta lähtöväylältä.

tauko Veikkolan 10-kioskilla ja tulosten mukaiseen järjestykseen.

noin kello 12:30 pelataan kierrokset 4,5,6 samalla tavalla samassa ryhmässä ja tauko.

Finaali kierroksen oletettu alkamis ajankohta on 19:00 ja palkintojenjako tulosten selvittyä. 


-Trophy only pokaalit palkinnoiksi kolmelle parhaalle luokissa MA1, MM1 ja FA1. pros laying am voimassa.

Lisäksi erikois palkinnoilla palkitaan:
*Winner eli paras raakatulos.
*Birdey King eli eniten alle par väyliä pelannut.
*Par Specialist eli eniten par tuloksia pelannut.
-Pelaaja pakettiin kuuluu jotain pientä ja "söpöä".

Jos tuntuu siltä että kykenet viettämään päivän joukossa iloisessa ja taistelemaan itsesi läpi aamukasteisen päivän havun tuoksuiseen iltaan niin tervetuloa mikäli denffaaminen ei kuulu sanavarastoon vaikka taivaalta sataisi kuukiviä ja Veikkolan puut tuntuisivat kasvavan juuri sinun heittosi tielle..

7-kierrosta ja rating jokaisesta erikseen, joten tässä tilaisuus laittaa tilastot kuntoon, ainakin jonkinlaiseen :) 

Nimi Veikkola Marathon
Järjestäjä Veikkola Disc Golf Club ry
Paikka Veikkola
Aika 04.06.2017
Taso Erilliskilpailu
Yhteystiedot
7970 825 050 / irutaS akkiiM DT
Kilpailu PDGA:n sivuilla http://www.pdga.com/tour/event/32772

Aikataulu

Kierros Lähtöaika
Kierros 1 04.06.2017 06:00
Kierros 2 04.06.2017 07:45
Kierros 3 04.06.2017 09:45
Kierros 4 04.06.2017 13:15
Kierros 5 04.06.2017 15:15
Kierros 6 04.06.2017 17:15
Kierros 7 04.06.2017 19:45

Katso tarkempaa aikataulua

Ajankohtaiset uutiset

viimeinen pelaaja kokous 10-kioskilla

04.06.2017 20:36:25

pyritään pitämään 21:15 aikoihin

pelaajakokous

04.06.2017 13:16:33

tervehdys..

Pelaajakokous 13:45 ja kierros4 alkaa 14:00

pelaajakokous 10-kioski

04.06.2017 12:55:38

Viimeisen ryhmän saapumisesta 30min ja pidetään pelaajakokous.

muuta

02.06.2017 20:41:11

Grilli tulee olemaan peräkärryssä kaasupullon kera jos haluaa omia eväitä mieluummin grillailla kierroksen jälkeen.

joka tapauksessa makkaraa on tarjolla kun odotellaan tulosten selvitystä grillistä ihan ilmaiseksi.

-tiedoksi ja huomioitavaa että kisakone ei taivu kunnolla kolmen ryhmissä pelaamiseen ja kierrokset tosiaan pelataan samalla ryhmällä 1-3 ja tulosten mukaan 4-6 ja lopuksi kierros 7.

pelaajakokouksessa kierrosten 3 ja 6 jälkeen veikkolan 10 kioskilla käydään ryhmät läpi ja tulen ns aukion kautta joka tapauksessa.

-Mikäli jostain syystä on tarve keskeyttää kilpailu on suotavaa että se tapahtuu kierrosten 3 tai 6 jälkeen jotta jäljelle jäävä ryhmä saa jatkettua suunnitelman mukaan, eli mikäli pelaaja keskeyttää kesken kierroksen niin suotavaa olisi että pysyy ryhmän mukana kierroksen loppuun jotta ryhmä voi jatkaa kierroksen loppuun,

-tilanteessa jossa kolmen hengen ryhmästä joutuu keskeyttämään ja poistumaan paikalta jäljelle jäävät kaksi pelaajaa liittyvät takana tuleviin ryhmiin yksi per ryhmä ja takana tuleva ryhmän jäsenet valvovat sitten lopuksi puuttuvan väylän pelaamisen loppuun.

suomeksi: ryhmä aloittaa väylältä2 ja takana tuleva väylältä yksi. jos ryhmästä joutuu keskeyttämään kaksi pelaajaa saman aikaisesti jäljelle jää yksi joka liittyy ryhmään joka aloitti väylältä yksi. kun tuo uusi 4 hengen tyhmä on pelannut väylän 18 loppuun seuraa muut kolme pelaajaa kun uusi pelaaja pelaaja pelaa väylän yksi yksin jotta hänen kierros saadaan loppuun. seuraavalle kierrokselle lähdetään sitten väylältä yksi 4 hengen voimin tuolla uudella kokoonpanolla.

-ryhmät tulevat kisakoneessa olemaan sekaisin kierrosten 2+3 ja 5+6 aikana kun tuloksia laitetaan, joten kisakoneen ryhmät eivät ole voimassa kierroksilla 2-3 ja 5-6 vaan mennään samoilla kuin 1 ja 4 kolme kierrosta putkeen välttääkseen pimeyttä.

pelaajien tulee kumminkin varautua että aikataulu ja mahdollinen pilvinen sää tekee viimeisen kierroksen aikana temppuja ja kilpialu muuttuu hämärä/pimeä kilpailuksi jolloin LED kiekoissa on sallittu.

jippii ja terve tuloa kaikille.. vettä aukealla 3/17 väylän takana on tarjolla noin 60L päivän ajaksi joten sen mukaan vara vettä mukaan että täyttöä riittää kaikille noin 3L verran.

-peräkärryyn voi jättää omia eväitä ja vara juomia yms tavaraa mikäli tarvetta on... huomioikaa että lähin wc on nesteellä, jossa voi pakottavassa tilanteessa käydä kesken kilpailun mikäli kakkos hätä ei jaksa odottaa kierroksen 3 ja 6 jälkeiselle tauolle veikkolan 10 kioskille.

nähdään sunnuntai aamuna.. terveisin TD miikka Saturi 0505280797.

 

Tietoa pähkinän kuoressa.

28.05.2017 14:56:35

-Pelaajakokous 05:45 pidetään väylien 3 ja 17 avauspaikkojen takana olevalla aukealla, jotta maastoon päästään nopeasti ja ensimmäinen kierros alkaa 06:00.

-pyritään pelaamaan kolmen ryhmissä ja jokainen ryhmä saa kansion jossa jokaisella kilpailijalla on oma tuloskortti kaikille seitsemälle kierrokselle.

-tuloskorttiin väylätuloksen lisäksi merkitään mikäli väylältä tuli par tai alle par lukema jotka myös lasketaan kierros tuloksen lisäksi.

-täyden kierroksen jälkeen ryhmä laskee tuloksen ja lähettää kuvan kilpailijan kortista tulospalveluun jokaisen kierroksen jälkeen numeroon 045-2303688. 

-pelataan ensin kolme kierrosta samalta väylältä jatkaen ja siirrytään taukopaikalle Veikkolan 10 kioskille.

Veikkolan 10-Kioski , Koskentie 3, 02880 Veikkola https://www.facebook.com/pages/Veikkolan-Kymppikioski/367091913340489

kolmen kierroksen ja tauon jälkeen ryhmät jaetaan luokittainjärjestykseen tuloksiin perustuen ja toinen pelaajakokous on 10-kioskilla kun ollaan valmiita.

-sama uudestaan ja paluu 10-kioskille ja finaali kierrosta varten ryhmät paremmuus järjestykseen.

-finaalikierroksen jälkeen palkintojenjako pidetään samalla aukealla kuin aamulla.

aamun pelaajakokous aukealla on koko kisan ajan vesitäyttö piste ja penkit mikäli tarvetta pysähtyä, eli ryhmä voi halutessaan kesken kilpailukierroksen pysähtyä tuolla pisteellä ja päästää vaikka nopeampia ohitse.

aukealla on myös peräkärry jossa voi säilyttää tarpeellisia varatavaroita mikäli tarpeellista.

-tupakointi ja muun savun häiritsevä tuottaminen on pelatessa kiellettyä. sallittua siirtymillä ja odottaessa.

jos kysyttävää .. soitelkaa 050-5280797 miikka saturi

Uutisarkisto