Huom. Muutokset mahdollisia. Väylänumerot tarkistetaan kun lopullinen ratalayout julkaistaan.

Kierrokset

Pelataan neljä kierrosta yhteislähdöillä kahdessa lohkossa.

Harjoittelu/lämmittely on sallittua kilpailuväylillä, mikäli edellinen lohko on pelinsä jo lopettanut. Kahden minuutin varoitusta tai aloitusmerkkiä ei anneta, vaan aloitetaan kellon mukaan. Mikäli edellinen lohko ei ole lopettanut väylällä pelaamista, aloitetaan kun väylä on vapaa.

OB:t ja mandot
Väylällä 10 on mando alussa oikealla. Mikäli kierrät mandon väärältä puolelta, jatkat edelliseltä heittopaikalta.

OB on merkitty valkoisella kalkkiviivalla.

Huom. Väylillä 13 ja 15 tie ja toinen puoli outtia, samoin polku väylän 20 takana. Väylästä 15 vasemmalla alhaalla oleva tie ei ole outtia.


Tuloskortit
Nouda tuloskorttisi hyvissä ajoin ennen kierroksen alkua.

Kilpailussa käytetään nelinkertaista kirjausta, eli jokainen pelaaja kirjaa jokaisen oman ryhmänsä pelaajan tulokset henkilökohtaiseen korttiinsa. Kortin takapuolelle tulee kirjoittaa oma nimi ja sähköpostiosoite ja ilmoittaa ottaako rahaa vastaan mikäli sijoittuu rahapalkinnoille.

Ryhmän tulee varmistaa että kaikissa korteissa on samat yhteistulokset ennen korttien palauttamista. Muistathan että radalla on 22 väylää ja radan par on 74. Ryhmän tulee palauttaa kortit yhdessä koko ryhmä kerralla.

Spotterit
Radalla on tiettyjä paikkoja, joissa spottaaminen on tarpeen. Kilpailun aikana radalla on spottereita, mutta ei välttämättä koko ajan. Spotterit eivät ole virallisia toimitsijoita vaan ovat vain auttamassa pelin sujuvuutta.

Mikäli väylällä 11 ei ole spotteria paikalla, varmista että väylä on tyhjä ennen heittämistä. Jos itse pelaat väylää kun spotteria ei ole paikalla, jätä bägi tai nosta punainen lippu sweet spotiin näkyvälle paikalle ja laske se pois kun lähdet väylältä.

Kisateltta
Kisakeskus on kisateltassa. Kaikki infot, tuloskorttien nouto ja palautus ja muu tapahtuu aina kisateltalla. Muista ilmoittaa myös mahdollisesta keskeytyksestä kisateltalle.

Ilmoittautumisen varmistus
Kisapaikalla ei ole erillistä varmistusta.

Tulokset ja livescoring
Käy näyttämässä tuloskorttia väylien 21 ja 1 välillä kisateltassa.

Juomavesi ja WC:t
Juomavettä saa kisateltan vieressä olevasta kaivosta. Kisateltan läheisyydessä on käytössä ulko-WC.

Pysäköinti
Kun pysäköintialue on täynnä, pysäköi tien varteen. Maastopysäköinti on kielletty.

Sudden death -ratkaisut
Luokkien voitto ratkaistaan sudden death -menetelmällä pelaten väyliä 10, 16, 10, 16 ratkaisuun asti. Myös kakkos- ja kolmossijojen muistopalkinnot ratkotaan sudden death -menetelmällä mutta rahapalkintoja ei ykkösijaa lukuunottamatta.

Palkinnot
Kilpailussa on rahapalkinnot. Mikäli et ota rahapalkintoa vastaan, voidaan palkinto vaihtaa Kiekkopisteen lahjakortiksi. Muista ilmoittaa tuloskortin taustapuolella otatko rahaa vastaan.

Staff
TD: Tapani Aulu +358504051472
Yhteistyökumppanit: Prodiscus,  Jämikeskus, Lumiainen, Varikko.

Säännöt
Noudatetaan normaaleja PDGA:n sääntöjä ilman erikois- tai paikallisääntöjä. Tupakointi on sallittua vain erikseen määrätyillä paikoilla.