Kierrokset
Pelataan kaksi kierrosta yhteislähdöillä kolmessa lohkossa. Harjoittelu/lämmittely on sallittua kilpailuväylillä, mikäli edellinen lohko on pelinsä jo lopettanut. Kahden minuutin varoitusta tai aloitusmerkkiä ei anneta, vaan aloitetaan kellon mukaan. Mikäli edellinen lohko ei ole lopettanut väylällä pelaamista, aloitetaan kun väylä on vapaa.
OB:t ja mandot
Väylällä 10 on mando alussa oikealla. Mikäli kierrät mandon väärältä puolelta, jatkat edelliseltä heittopaikalta (avauksessa tiiltä).
OB on merkitty valkoisella kalkkiviivalla.
Huom. Väylillä 13 ja 15 tie ja toinen puoli outtia, samoin polku väylän 20 takana, vaikka ei ole merkitty kalkilla. Väylästä 15 vasemmalla alhaalla oleva tie ei ole outtia.
Tuloskortit
Nouda tuloskorttisi hyvissä ajoin ennen kierroksen alkua.
Kilpailussa käytetään nelinkertaista kirjausta, eli jokainen pelaaja kirjaa jokaisen oman ryhmänsä pelaajan tulokset henkilökohtaiseen korttiinsa. Kortin takapuolelle tulee kirjoittaa oma nimi ja sähköpostiosoite ja ilmoittaa ottaako rahaa vastaan mikäli sijoittuu rahapalkinnoille.
Tuloskortin taustapuolella on myös lisätilastokenttiä, joiden täyttö on vapaaehtoista. Merkitse tähän väylätuloksesi normaalisti numerona, line hit ja putt for birdie plus-merkillä ja puttien pituuden metrimäärinä. Merkitse metreihin "alkava" metri, eli yli yhdeksän, mutta alle 10m merkitään "10".
Mitat eivät tietenkään ole täsmällisiä, vaan parhaita arvioita. Samoin linjaosuma on oma arvio. Putt for birdie tulkitaan niin, että jos yrität putata sisään, merkitset plussan. Jos lähestyt putilla vain korin lähelle yrittämättä sisään, et merkitse.
Ryhmän tulee varmistaa että kaikissa korteissa on samat yhteistulokset ennen korttien palauttamista. Muistathan että radalla on 22 väylää ja radan par on 74. Ryhmän tulee palauttaa kortit yhdessä koko ryhmä kerralla.
Spotterit
Radalla on tiettyjä paikkoja, joissa spottaaminen on tarpeen. Kilpailun aikana radalla on spottereita, mutta ei välttämättä koko ajan. Spotterit eivät ole virallisia toimitsijoita vaan ovat vain auttamassa pelin sujuvuutta.
Mikäli väylillä 11 ja 11,5 ei ole spotteria paikalla, varmista että väylä on tyhjä ennen heittämistä. Jos itse pelaat väylää kun spotteria ei ole paikalla, jätä bägi tai nosta punainen lippu sweet spotiin näkyvälle paikalle ja laske se pois kun lähdet väylältä.
Kisateltta
Kisakeskus on kisateltassa. Kaikki infot, tuloskorttien nouto ja palautus ja muu tapahtuu aina kisateltalla. Muista ilmoittaa myös mahdollisesta keskeytyksestä kisateltalle.
Ilmoittautumisen varmistus
Kisapaikalla ei ole erillistä varmistusta.
Tulokset ja livescoring
Käy näyttämässä tuloskorttia väylien 21 ja 1 välillä kisateltassa.
Juomavesi ja WC:t
Juomavettä saa kisateltan vieressä olevasta kaivosta. Kisateltan läheisyydessä on käytössä ulko-WC.
Pysäköinti
Kun pysäköintialue on täynnä, pysäköi tien varteen. Maastopysäköinti on kielletty.
Sudden death -ratkaisut
Luokkien voitto ratkaistaan sudden death -menetelmällä pelaten väyliä 10, 16, 10, 16 ratkaisuun asti. Myös kakkos- ja kolmossijojen muistopalkinnot ratkotaan sudden death -menetelmällä mutta rahapalkintoja ei ykkösijaa lukuunottamatta.
Palkinnot
Kilpailussa on rahapalkinnot. Mikäli et ota rahapalkintoa vastaan, voidaan palkinto vaihtaa Kiekkopisteen lahjakortiksi. Muista ilmoittaa tuloskortin taustapuolella otatko rahaa vastaan.
Staff
TD: Tapani Aulu +358504051472
TD: Tero Koivumäki +358505123259
Apu-TD: Jenni Eskelinen
Valmistelut ja järjestelyt: Jarmo Aulu, Harri Mäki, Matias Stenberg, Lassi Salminen, Mikko Karvinen, Petri Mäki, Mikko Suomijärvi, Mikko Frigård, Tuukka Kivioja, Jani Mäkelä.
Yhteistyökumppanit: Prodiscus, Subway, Jämikeskus, Lumiainen,
Säännöt
Noudatetaan normaaleja PDGA:n sääntöjä ilman erikois- tai paikallisääntöjä. Tupakointi on sallittua vain erikseen määrätyillä paikoilla.