Login

Helsinki + WGE 2018

Talin Tallaajat järjestää PDGA:n naisten tapahtuman Women's Global Eventin jo kolmatta kertaa Talin frisbeegolfpuistossa Helsingissä. Tapahtuma pidetään joka toinen vuosi ja edelliskerralla Talin WGE-kisaan osallistui 37 naista. Tänä vuonna Tali haluttiin täyteen mimmejä, mutta vähäisestä mielenkiinnosta johtuen päivän aikana kisaamaan pääsevät myös miehet.

Mukaan mahtuu 72 pelaajaa ja tarjolla on kaikki naisten kilpailuluokat, sekä MA3-luokka miehille. Pro-pelaajilla on osallistumisoikeus kilpailuun rating-rajoitteiden puitteissa.

Naisten ja tyttöjen osallistumiseen vaadita mitään jäsenyyksiä tai lisenssejä, MA3-luokalla oltava lisenssit kunnossa kisapäivään mennessä! Haasta siis itsesi ja tule rohkeasti mukaan vaikka kyseessä olisi ensimmäinen kertasi kisoissa. 

WGE:n naiset Talissa 2016
WGE:n ihanat naiset Talissa vuonna 2016

 

Kaikki naiset saavat kisasta muistoksi frisbeegolfkiekon uniikilla Tali WGE- printillä. Kaikissa naisten kisaluokissa palkitaan top 3 muistopalkinnoin. Pro-luokissa palkitaan PDGA:n kaavion mukaan top 25%, payout-prosentin ollessa 60. Lisäksi kaikkien pelaajien kesken pelataan CTP-palkinnosta ja arvotaan tuotepalkintoja. Kiitos kisan sponsoreille toimivat Frisbeepoint ja NBDG. MA3-luokassa palkitaan top 3 pelaajaa SFL:n ohjeistuksen mukaisesti kilpailun NBDG:n lahjakortein.

Kisan tiedot, lopulliset tulokset, sekä pelaajien ratingit löytyvät myös PDGA:n sivuilta kilpailun päätyttyä. Ja koska tässä kisassa pelataan myös globaalisti naisten kesken, omaa menestymistä voi seurata muita vastaan löytyvät WGE Global -tulossivulta.

Ilmoittautuminen ja osallistumismaksu

Ilmoittautuminen kilpailuun on auki 30.4. asti ja osallistuminen pitää vahvistaa maksamalla osallistumismaksu Talin Tallaajien verkkokaupassa. Maksamattomat pelaajat poistetaan kilpailusta maksuajan päätyttyä.

Ilmoittautuminen on auki vain naisille 15.4. asti, jonka jälkeen ilmoittautuminen avataan myös MA3-luokalle.

Osallistumismaksu on 15 euroa aikuisilta ja 5 euroa junioreilta (v. 2000 tai sen jälkeen syntyneet). 

Kisan aikataulu 

  • Naisilla pelaajakiekon nouto klo 9.00-9.30. 
  • Pelaajakokous klo 9.30.
  • Ensimmäinen kierros pelataan luokittain arvotuin neljän hengen ryhmin ja kierros alkaa klo 10.00.
  • Toinen kierros pelataan tulosjärjestyksessä luokittain ja se alkaa klo 14.30. tai tunti siitä kun viimeinen ryhmä on palauttanut tuloskorttinsa.
  • Palkintojenjako välittömästi tulosten tarkastuksen jälkeen, viimeisen ryhmän palautettua tuloskortit.

Pelaajien ei tarvitse ilmoittautua erikseen ilmoittautua kilpailuun. Pelaajien pitää ilmoittaa TD:lle jäädessään pois kilpailusta/kierrokselta tai joutuessaan keskeyttämään kilpailun. Aikataulua tarkennettaan tarvittaessa lähempänä kisapäivää. 

Kisakeskus ja -rata

Kisakeskus sijaitsee Talin huipulla (Takkatie 36). Kisakeskuksessa on rajoitetusti parkkitilaa radan lisäksi. Kisakeskuksesta löytyy bajamaja ja myynnissä on pientä purtavaa ja juotavaa. Noin 2 km päästä huipulta löytyy mm. kauppakeskus Sello (Leppävaarankatu 3-9) jossa voi hoitaa varsinaisen ruokahuollon kierrosten välillä. Kiekkotäydennykset ja naistenhuone tarjolla myös Frisbeepointissa (Takkatie 18) n. 1 km päässä huipulta.

Tali WGE 2018 pelataan noudattaen Talin talvileiskaa ja pelataan 2*18 väylää. Mitään erikoissääntöjä ei käytetä, mutta OB-alueet ovat voimassa kartassa olevien merkintöjen mukaan. Väylällä #2 on triplamando, eli portti jonka läpi kiekon on mentävä. Jos kiekko ohittaa mandon väärältä puolelta, pelaaja saa yhden rangaistusheiton ja seuraava heitto lähtee portin eteen matolla merkityltä drop zonelta tai edelliseltä heittopaikalta. Ratakarttaan voi tutustua FGR:n sivuilla.

Facebook-sivut

Talin WGE-tapahtuma löytyy myös Facebookista. Tsekkaa myös PDGA:n oma WGE-ryhmä

Säännöt ja kilpailuluokat

Kisassa noudatetaan PDGA:n vuodelle 2018 uudistettuja sääntöjä. Säännöt ja kilpailuoppaan voit ladata SFL:n sivuilta. Tutustuthan myös liiton kilpailusääntöihin.

Kilpailuluokkia naisille on tarjolla 23 kappaletta. Pro-luokat ovat tarkoitettu edistyneemmille pelaajille ja niistä naisten avoin luokka (FPO) on nimensä mukaan avoin kaikille pelaajille, muissa pro-luokissa osallistuminen on sallittua ikärajoittein. Juniori- ja amatööriluokkia on tarjolle sitten enemmänkin, sekä ikärajoitteilla että kaikille avoimina, osassa myös rating-rajoitteita aiemmin kilpailleille. Pelaajaluokkien kriteereistä voi lukea tarkemmin mm. PDGA:n sivuilta, sekä muutamalla sanalla myös suomeksi SFL:n sivuilta

Tervetuloa Taliin! 

Terkuin,
Saija Lehto, TD & Juho Hautala, apu-TD

Sponsors

Share

What would you like to share?